tiistai, 16. elokuu 2011

Jäähyväiset

Valitettavasti aika ei riitä tämän blogin ylläpitämiseen joten olen päättänyt lopettaa tämän.

Malla voi erinomaisesti ja on suuri ilo meille.

Kaunista alkavaa syksyä kaikille!

tiistai, 21. kesäkuu 2011

Malla puoli vuotta tänään.

      HUPSISTA, OMPA AIKAA KULUNUT KUN VIIMEKSI PÄIVITIN TÄTÄ BLOGIA. TÄNÄÄN ON SITTEN MALLALLA 1/2 VUOTIS SYNTTÄRIT. JA PIKKU PISKI ON AINA YHTÄ TOUHUKAS KUIN ENNENKIN. NIIN MALLA PÄÄTTI KÄYDÄ KOIRAPUISTOSSA VÄHÄN JUHLIMASSA KUN KERRAN LAPSETKIN KÄYVÄT HOPLOPISSA SYNTTÄREITÄ VIETTÄMÄSSÄ. VAAN EI OLLUT YHTÄÄN KAMUA SIELLÄ ENS ALKUUN JA SITTEN TULI PARI ISOA KORSTOA JA ME PÄÄTETTIN HIPSIÄ SIELTÄ VÄHIN ÄÄNIN POIS. MUTTA SAATIINHAN JUOSTA TAAS KUNNOLLA JA LIATA ITSEMME OIKEIN PERUSTEELLISESTI.

MALLAN KANSSA PITÄISI OPETELLA SITÄ SUN TÄTÄ, MUTTA AIKA KULUU NOPEASTI JA HUOMAANKIN ETTÄ EI OLLA HARJOITELTU TARPEEKSI KAIKKIA ASIOITA. MALLA KUN RAKASTAA KAIKKIA IHMISIÄ YLI KAIKEN JA HALUAA JOKAISEN LUOKSE NIIN KADULLA KULKEMINEN ON YHTÄ KORINAA JA KAKOMISTA KOKO AJAN. EMPÄ TIEDÄ MITEN NÄYTTELYHOMMAN KANSSA OIKEIN KÄY......

 

perjantai, 27. toukokuu 2011

Pukkilassa

  Torstaina päivällä lähdettiin ajelemaan kohti Pukkilaa. Mallaa odotti trimmaus, olin jo itse vähän aloitellut mutta pääpuoli osoittautui vaikeaksi kun en tiennyt millainen se pitäisi olla. Matka sujui mainiosti, Mallasta on tullut oikein tottunut autossa matkaaja. Eikä karvojen nyppiminenkään tainnut olla ylivoimaista, vaikka Malla käyttäytyy joskus hieman "riehakkasti" toimenpiteitä tehtäessä. Suuret kiitokset Tarulle.

Ja miten soma hauva sieltä karvatöyhtöjen alta paljastuikin. Nyt vaan odotellaan ja opetellaan miten näyttelyissä käyttäydytään, ehkä syksyllä, kunhan saadaan selvyyttä työajoista.

Poikettiin vielä Kanteleen kylässä tyttären perhettä moikkaamassa ja juuri kun olin sanomassa että Malla on oppinut hienosti melkein sisäsiistiksi niin tekaisi kakat matolle. Tietysti alkaa kakattaa kun täytyy riehua Baana-koiran kanssa ja kaikkia ihmisiä täytyy tervehtiä ylenpalttisesti. Kotimatkan Malla nukkui  sikeästi takapenkillä.

 

perjantai, 27. toukokuu 2011

Trimmattu neiti

perjantai, 27. toukokuu 2011

Oi ihana toukokuu...